Tittidii, alkulämppä autossa penkin lämmitin päällä, musiikki täysillä ja hymy korvissa. Se fiilis kun saa itse vetää nuttua niskaan ja kirmata kentälle. Vaikka tiedän, “kirmaaminen” on vain omassa mielessäni oleva fiilis, ulospäin näyttää ehkä enemmän norsulta lasikaupassa.
Mitä muuttuu kypärän sisällä kun on oma vuoro astella kentälle? Se sama fiilis kuin silloin joskus, mutta näin harraste asteella, rennommin. Nauru raikaa ja olen se sama kopin “pölhö” (oman mielenterveyden vuoksi pidän “” merkit pölhö sanan ympärillä). Joukkue on täynnä konkareita eikä valmentajaa tarvita vaan sulassa sovussa jokainen diesel käynnistyy omassa tahdissaan ja vaihdotkin sujuvat kuin luonnostaan – jostain syystä.
Liikunnan ilo, se on täysin sitä. Mahtava kuulla kuulumisia ja välillä miettii, “joo, tälläinen mä olenkin” kun kiire ja arjen vaatimukset eivät paina päälle.
Mihin kadotamme välillä tekemisen ilon? Teemmekö asioita koska ajaudemme niihin vai voisimme vaihtaa askelmerkit haluamaamme suuntaan. Riippumatta siitä onko kyse harrastuksesta vai jostain arkisesta asiasta. Onko helpompi välillä tehdä sitä arjen tuttua juttua kuin pysähtyä risteykseen.
Jos pysähdyt, voit valita haluatko muuttaa jotain. Jos et halua, hienoa! Jos haluat, Hienoa! Ei ole oikeaa vastausta, mutta pysähdyksen jälkeen tiedät mihin menet, et vain liuù muiden mukana.
Toivonkin jokaisen löytävän arjestaan sen fiiliksen, ettei tarvitse odottaa lomasta lomaan vaan jokainen löytää oman “pölhön” arkensa ja hetkensä. Minulle se on paljon muutakin kuin nuttu niskaa,mutta siellä se ehkä tulee selkeimmin esiin.
Alla yksi otteluraporteistamme. Joka pelistä joku pelaaja kirjoittaa oman näköisensä otteluraportin. Siinä yleensä sivutaan sen pelikerran fiiliksiä ja koppijuttuja. Alla omani keväältä 2014 (muiden tekstejä en uskalla julkaista tekijäoikeuksien valossa J), jotta hieman pääset mukaan “ pölhöön” tunnelmaan.
Mahtavan pölhöä viikkoa kaikille <3
Vanha Karhu-Kissojen joukkueen jäseniä, olemme pelanneet jo vuosia sitten samassa nutussa. Kuvassa Tuire Havia (vas.), Merita Bruun, Katja Pasanen, Senna Nokkosmäki, Anu Tikkanen ja Paula Sjöblom (edessä).
Otteluraportti 23.3.2014
Kuulen kyllä, Kuulen kyllä”
Meillä kaikilla on oma rooli joukkueessa ja nakki tarinasta viuhahti allekirjoittaneelle. Ennen pelin alkua oli muutosten aika: Senna, joka mielellään katselee viereisen kentän peliä oman pelimme aikana, jätettiin kokoonpanosta ja pestattiin try outille vastajoukkueen maalivahti Bea (tai PA kuten Tikitikkanen suomensi ja kannusti). Toinen muutos oli kun Sale päätti tehdä “tietyn iän perinteiset” ja vaihtoi pakkiparinsa nuorempaan…. tarkoittaen allekirjoittaneen olevan jätetty osapuoli.
Koska kuitenkin pelaajia niukasti, ei minua voinut laittaa vastustajan maalin taakse maalituomariksi, niin… Mairen tiukoilla ohjeilla (mm. “älä käänny ennen kuin laita tulee vastaan” ja “lapa jäässä” ), puin päälle Suomen Mestaruus housut, Olympiamitalistin pelipaidan ja Maailmanmestarin kypärä — laitettiin minut kakkoskentän laidaksi, uhreina Heli ja Jasu.
Kuten pelissä yleensä, jotkut tekee maaleja ja jotkut ei. Kuka niitä pelissä teki, niin en ihan kaikkia muista… kun olin joko menossa neuvojen mukaan kohti laitaa tai kasassa maalin edessä, sen tiedän ettei Tikkanen-Pasanen-akseli ainakaan, keskenäisestä skabastaan huolimatta. Muutaman sain kuitenkin todistaa läheltä kuten Helin -0 – kulmasta tehty maali sekä Kaisan ja Jasun yksilösuoritukset. Taisi Sanekin tehdä, Eve tietenkin (eikös?)… kukakukakuka muu muka….
Vaikkei kukaan tällä kertaa yltänyt samanlaisiin yksilösuorituksiin ja vastustajan vaihtoaition vierailuihin kuin Tuire edellisessä pelissä, niin nähtiin muutama huikea suoritus kun Maire hyvien syöttöjen lisäksi ehti kouluttamaan vastustajaa, Riikka paikkaamaan pakkeja, Sale kävi rysäyttämässä päätyluukun auki ja pelaili yksin kahta pakkia Anun hyökätessä …. Kaisa ystävällisesti antoi myös hieman lämpöä omalle maalivahdille toiseen päähän tehtyjen maalien lisäksi, ystävällistä eikös….
Ei tässä varmaan muuta, oli kiva olla jälleen mukana (puheistanne huolimatta) … ai niin peli päättyi 2-13 tai jotain…kolmas erä loppui juuri kun dieselit pääsi erätauon jälkeen taas käyntiin ajassa 9.34 tms… päätetään raportti siis pelin tunnusbiisiin; Nopsajalan “Lupaan olla sun”
Tässä K.Pasanen, Helsinki
